Yö ei saa tulla on toimiva kauhuromaani, josta löytyy monia teemoja. Kolarissa melkein kuollut nainen on kursittu kokoon ja muistuttaa nyt nukkenaista. Lääkkeitä testataan tietämättömillä ihmisillä ja Nukkumatti vie unettomilta silmät! Kauhutarinan ohella tässä kerrotaan aikuistumisesta ja itsenäistymisestä, tosiasioiden hyväksymisestä ja totuuden ihmettelmisestä. Vaikuttaa siltä, että päähenkilö Johanneksen elämässä on liian monta aukkoa, liian monta puhumatonta aihetta ja käsittelemätöntä surua, ja nyt nämä purkautuvat tavallaan.
Johannes elelee rauhallista nuoren miehen elämää Helsingissä. Yhtäkkiä lapsuudenystävä Antti palaa Johanneksen elämään, entistä tummempana hahmona partoineen ja mustine huppareineen. Taustaksi kerrottakoon, että Antin kaksoissisko ja Johanneksen ystävä Aalo on kuollut abivuoden keväällä, oman käden kautta. Nyt Antti kuitenkin väittää että Aalon kuolema ei olisikaan ollut itsemurha ja että hän aikoo tappaa tuon murhaajan, Sandvallin, yhdessä yhteisen kaverin Karoliinan kanssa. Johannes kietoutuu haluamattaan tapahtumasarjaan: asia toisen jälkeen vain tapahtuu hänelle, eikä nyt ole kyse ihan pienistä asioista. Tämän enempää en juonesta oikeastaan viitsi kertoa, etten kertoisi vahingossa liikaa.
Tiina Raevaara kertoo, että romaanin Yö ei saa tulla tarina on saanut inspiraationsa E.T.A. Hoffmannin novellista Nukuttaja. Liikutaan kauhun alueella, mutta osittain realistisin elementein. Raevaara suunnittelee trilogiaa, jonka jokainen osa liittyisi vanhaan kauhutarinaan.
Kauhutunnelma toimii, muttei ihan vie mennessään. Lukiessa silmiin tuli kyllä elokuvamaiset kuvat! Lopulta tämä romaani ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, vaikkei siinä suurta vikaa ollutkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti