Vihreän saaren puutarhoissa on tarinakokoelma, jossa Hanna Tuuri vaeltaa miehensä Ciaránin kanssa Irlannin puutarhoissa. Molemmat ovat puutarhoista hullaantuneita ammattilaisia, jotka käyvät ihastelemassa harvinaisuuksia ja epätavallisia kasveja. Tarinat on jaoteltu puutarhan mukaan, ja niissä kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti, millaisia kasveja mistäkin löytyy. Minulle kasvien latinankielisten nimien lista oli puuduttavaa luettavaa, mutta puutarhasta ja kasveista syvällisemmin innostuneelle ne varmaan ovat tarpeellisia. Olisin kaivannut kuvia paljon enemmän tekstin tueksi, pelkästä nimestä ja kuvailuistakin on vaikea saada käsitystä kasvin ulkonäöstä.
Kirja on ehkä suunnattu enemmän puutarhan ammattilaiselle tai ainakin vannoutuneelle harrastajalle. Maija Meikäläiselle kirjan mielenkiintoisinta antia ovat irlantilaisten historiasta ja tavoista kertovat tarinat ja anekdootit, niihin pääsee sisälle myös ei-puutarha-asiantuntija.
Kirjan hitaasta temposta ja lukuisista ja lukuisista tieteellisistä nimistä johtuen kirjan lukeminen oli hidasta. Kuitenkin luin sen loppuun asti, ja yllätin jopa itseni lopulta ajattelemasta: ehkäpä vielä joskus kokeilen puutarhanhoitoa!
torstai 29. maaliskuuta 2012
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Telemannit vuokraavat loma-asunnon Baijerista, mutta loma ei suju ihan sutjakkaasti. Aviomies Bror on fakki-idiotismiin saakka teatteri-ihminen, joka kuvittelee olevansa kirjoittaja. Tekstiä ei vain synny. Vaimo Nina on opettaja, joka yrittää saada kontaktia mieheensä. Jostakin syystä keskustelut päättyvät usein vain kommettiin "ok".
Bror on varma, että Saksaa rakastava Nina on jälleen kerran raahannut hänet natsismin kehtoon, ja viettää päiviään haaveilemalla Nigellasta. Nina taas keksii muuta ajankulua, ja epäilee miehensä miettivän vain Nigellaa. Ja todellakin Bror on sitä mieltä, että Nigella on hurmaavan runsasmuotoinen. Nigellasta tulee Telemannin pakkomielle.
Erlend Loe on norjalainen humoristi, jonka teräviä tekstejä on ilo lukea. Nigella on hiukan surumielinen parodia avioliitosta ja teatterista, mutta ei kuitenkaan yllä Loen parhaimmistoon. Itse pidin paljon enemmän esimerkiksi "Supernaiivi" tai "Tosiasioita Suomesta" -kirjoista.

perjantai 16. maaliskuuta 2012
Anne Tyler: Nooan kompassi
Anne Tylerin kirja Nooan kompassi kertoo 60-vuotiaasta Liamista. Liam saa potkut työpaikastaan ja muuttaa pienempää asuntoon edullisemmalle alueelle. Ensimmäinen yö uudessa kodissa ei suju kuitenkaan aivan odotetusti: Liam herää pahoinpideltynä sairaalasta. Asuntoon on yöllä tunkeuduttu, mutta Liam ei muista yön tapahtumista mitään. Muistinmenetys vaivaa Liamia lähes pakkomieleisesti ja mies hakeutuu neurologitutun puheille. Neurologin vastaanotolla Liam tapaa Eunicen, rikkaan liikemiehen "muistiavustajan".
Eunicella on piristävä vaikutus Liamin harmaaseen elämään. Miehellä ei juuri ole läheisiä ystäviä ja välit ex-vaimoon ja kolmeen aikuiseen tyttäreen ovat hiukan etäiset. Euniceen tutustuminen saa Liamin muistelemaan entisiä epäonnistuneita avioliittojaan ja mennyttä elämäänsä. Liam huomaa, että on aina ollut hieman sivullinen omassa elämässään, ajelehtija vailla määränpäätä. Myöhemmin myös Eunicen ja Liamin romanttinen suhde ajautuu ristiriitoihin, kun Eunicen elämästä paljastuu yllättävä tieto.
Kirjassa Tyler kuvaa vanhenemista, yksinäisyyttä ja ihmissuhteiden ongelmia. Tarinassa ei juuri edetä minnekään, vaan kirjan henkilöt elävät tavallista arkielämää. Kirjan vahvuus onkin henkilöiden, perhesuhteiden ja sukupolvien välisten erojen kuvauksessa.

maanantai 5. maaliskuuta 2012
Elina Tiilikka: Punainen mekko
Elina Tiilikka nousi melkoiseen kuuluisuuteen esikoisromaanillaan Punainen mekko, joka kertoo prostituutioon ajautuvan Nooran tarinan. Kirja perustuu osittain Elina Tiilikan omakohtaisiin kokemuksiin.
Punainen mekko tarjoaa melkoisen raadollisen kuvauksen eräästä ihmiselämästä, nuoren naisen kasvusta ja haparoinnista. Noora ei oikein jaksa keskittyä mihinkään, hänellä ei ole haaveita elämälleen. Hän ajelehtii päivästä toiseen, ei jaksa tehdä töitä, näpistelee huvikseen ja yrittää koko ajan päästä yli siitä, mistä aita on matalin. Nooralle aita näyttää lopulta matalimmalta prostituoituna: lyhytkestoinen, helppo työ, josta maksetaan paljon. Työ ei kuitenkaan olekaan niin helppoa kuin miltä ensin vaikuttaa, vaan orjuuttaa ja vaatii veronsa.
Punainen mekko on kiinnostava kirja, hiukan karkea, rosoinen ja paikoin hypähtelevä. Tiilikka kuvaa yksinäisen, itsestäänkin eksyneen nuoren maailmaa todella hyvin. Kirjan luettuani jäin miettimään, kumpi mahtaakaan olla yksinäisempi ja onnettomampi, seksiä ostava mies vai sitä myyvä nainen.

perjantai 2. maaliskuuta 2012
Deepak Chopra: Salaisuuksien kirja
Deepak Chopra on amerikkalainen, Intiassa syntynyt lääkäri, jonka ympärille on syntynyt melkoinen instituutio. Hän aloitti työnsä endokrinologina, mutta siirtyi sittemmin vaihtoehtoiseen lääketieteeseen, puhujaksi ja henkisten kirjojen kirjoittamisen pariin. Chopralta on julkaistu jo lähes 50 kirjaa.
Salaisuuksien kirja on hyvin monitahoinen, ja monella tavalla luettava kirja. Sitä voi lukea oppaana intialaiseen perinteiseen hengellisyyteen, new age -kirjana tai vaikkapa käytännön itsensä kehittämisen oppaana. Kirja kestää varmasti useammankin lukemisen, ja eri kerroilla siitä voi avautua erilaisia puolia. Chopra paljastaa kirjassa 15 salaisuutta, joiden avulla ihminen voi etsiä vastausta ikuisiin kysymyksiin: Kuka minä olen? Mikä on minun tarkoitukseni maailmassa?
Kirjassa on paljon myös aforismityyppisiä ohjeita, jotka viehättävät. "Etsi joka päivä tyytyväisyyden hetkeä. Sinulla on siihen oikeus, sillä kosmisen suunnitelman mukaan olet turvassa ja sinusta huolehditaan." Lohdullista ja valoisaa lukemista elämän mysteereistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)