Vihreän saaren puutarhoissa on tarinakokoelma, jossa Hanna Tuuri vaeltaa miehensä Ciaránin kanssa Irlannin puutarhoissa. Molemmat ovat puutarhoista hullaantuneita ammattilaisia, jotka käyvät ihastelemassa harvinaisuuksia ja epätavallisia kasveja. Tarinat on jaoteltu puutarhan mukaan, ja niissä kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti, millaisia kasveja mistäkin löytyy. Minulle kasvien latinankielisten nimien lista oli puuduttavaa luettavaa, mutta puutarhasta ja kasveista syvällisemmin innostuneelle ne varmaan ovat tarpeellisia. Olisin kaivannut kuvia paljon enemmän tekstin tueksi, pelkästä nimestä ja kuvailuistakin on vaikea saada käsitystä kasvin ulkonäöstä.
Kirja on ehkä suunnattu enemmän puutarhan ammattilaiselle tai ainakin vannoutuneelle harrastajalle. Maija Meikäläiselle kirjan mielenkiintoisinta antia ovat irlantilaisten historiasta ja tavoista kertovat tarinat ja anekdootit, niihin pääsee sisälle myös ei-puutarha-asiantuntija.
Kirjan hitaasta temposta ja lukuisista ja lukuisista tieteellisistä nimistä johtuen kirjan lukeminen oli hidasta. Kuitenkin luin sen loppuun asti, ja yllätin jopa itseni lopulta ajattelemasta: ehkäpä vielä joskus kokeilen puutarhanhoitoa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti