perjantai 25. heinäkuuta 2014

George R.R. Martin: The Wit & Wisdom of Tyrion Lannister


Martinin supersuositun Valtaistuinpeli-kirjasarjan seuraavaa osaa odotellessa on hyvää aikaa lueskella myös muita Tulen ja jään lauluun löyhästi liittyviä kirjasia, joita näyttääkin ilmestyvän aivan kiitettävästi. Yksi näistä on Tyrionin aforismikokoelma, jonka lukaisee läpi vajaassa tunnissa.

Kääpiö Tyrion Lannister on otaksuttavasti monen suosikkihenkilö Valtaistuinpelissä. Ja Tyrioniltahan irtoaa: ”I only need half my wits to be a match for you.” “Why is it that when one man builds a wall, the next man immediately needs to know what’s on the other side?”

Aforismit ja sutkaukset on poimittu viidestä ensimmäisestä kirjasta, ja kuten kirjatkin ne ovat välillä aika räävittömiä. Vannoutuneille Martin-faneille kuitenkin must-lukemista, kun kuudetta tiiliskiven paksuista kirjaa joudutaan vieläkin malttamattomina odottelemaan.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä

Murhenäytelmä kertooVirginiassa, Yhdysvalloissa, 1930-luvun alussa tapahtuneesta sarjamurhasta ja sitä seuranneesta oikeudenkäynnistä. Aihe on hyytävä ja minua epäilytti tarttua kirjaan: olisiko aihe liian rankka? Miten tehdä tositarinasta elävä ja persoonallinen romaani? Sotkeutuuko kirjassa fakta ja fiktio toisiinsa häiritsevästi?

Phillips on kuitenkin kirjoittanut todella vaikuttavan tarinan. Hän on lisännyt tarinaan päähenkilöiksi toimittaja Emily Thornhillin sekä hänen kollegansa Ericin. Kirjailija kuvaa aluksi murhatun perheen taustan, esittelee perheen 3 lasta ja kertoo, millaisia persoonia he olivat. Kun tapahtumien kuvaajaksi vaihtuu naistoimittaja, hän kertoo eläytyen perheenjäsenten tunteista ja kokemuksista. Lukija saa elävän kuvan siitä, millaisia olivat nämä ihmiset, jotka ajautuivat sattumalta sarjamurhaajan uhreiksi. Kirjailija kuvaa myös sitä, kuinka vaikeaa naistoimittajalle oli tehdä juttua raa’asta rikoksesta. Phillipsin luoma toimittaja halusi kertoa pelkkien faktojen lisäksi myös ihmisistä rikosten taustalla ja uhrien perheistä.

Toimittajakollegat Emily ja Eric ystävystyvät jutun edetessä. Heidän ystävyytensä on lämmintä, huomaavaista ja ymmärtävää. Samanlainen sävy on koko kirjassa, silloin kun ei kerrota murhista ja oikeudenkäynnistä. Ehkä Phillips on halunnut tarkoituksella luoda kaamealle tarinalle vastavoiman? Tämä lämmin tapa kertoa myös murhatusta perheestä ja etenkin perheen tyttärestä Annabelistä tekee kirjan lukemisesta nautinnon. Tällä kertaa lähes 600 sivua loppui liian nopeasti, Keltainen kirjasto ei pettänyt taaskaan!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki

Maureen ja Harold ovat Etelä-Englannissa asuva eläkeläispariskunta. Heidän suhteensa on mennyt pahasti jumiin jo parikymmentä vuotta sitten: he asuvat samassa talossa puhumattomina ja vieraina toisilleen.

Eräänä päivänä Harold saa kirjeen vanhalta työkaveriltaan, Queenielta, joka on parantumattomasti sairaana 800 kilometrin päässä Pohjois-Englannissa. Hetken mielijohteesta Harold lähtee kotiovestaan ulos ja aloittaa matkan Queenien luokse kävellen, purjehduskengät jalassa, solmio kaulassa. Ilman mitään varusteita ja liikuntaan tottumattomana alkumatka on vaikeaa, Harold pystyy kävelemään vain noin 10 kilometriä päivittäin. Myös Maureenin on kotona vaikea ymmärtää mihin ja miksi Harold on lähtenyt.

Päivä päivältä matka etenee ja samalla Harold ja Maureen käyvät läpi elämäänsä. Matka on kuin pyhiinvaellusmatka, ja Harold saa myös seuraajia tiedotusvälineiden saatua tietää hänen matkastaan. Tarina on kirjoitettu lämpimästi ja huumorilla. Kirja ei ole tippaakaan imelä, vaikka onkin tunteikas. Kirja päättyy hyvin, kuten tällaisten tarinoiden tulee päättyä. Kenelle tahansa meistä saattaisi käydä juuri niinkuin Haroldille ja Maureenille: vieraannumme toisistamme, emme enää muista miksi joskus rakastuimme, mihin elämä ja onni hävisi?

Myös kirjan ulkoasu on kaunis piirroskuvineen. Lopussa oleva kartta auttaa hahmottamaan Haroldin kävelyreitin. Ainoastaan teoksen nimi on hankala. Suosittelen kirjaa lämpimästi!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Eleanor Catton: Valontuojat

Eleanor Cattonin romaani Valontuojat on järkälemäinen, 722 sivun pituinen tarina 1860-luvun Uudesta-Seelannista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kullankaivajien pariin pieneen kaupunkiin ja ajoittuvat parin vuoden ajalle vuosina 1865 ja 1866. Kerronta on tarkasti yksityiskohtia kuvailevaa. Kirjan ensimmäisessä osassa esitellään tarinan päähenkilöt, joita on lukuisa määrä. Henkilöt ovat koolla salaperäisestä syystä ja pikku hiljaa, yksi kerrallaan heidät esitellään ja osa heidän roolistaan tarinassa paljastetaan.

Tarinaa kerrotaan kronologisesti välillä edeten ja välillä palaten edellisen vuoden tapahtumiin. Kyse on monimutkaisesta rikoksesta, johon ovat sidoksissa jollakin lailla kaikki tarinassa mukana olevat henkilöt. Ihan kaikki ei loppujen lopuksi minulle edes selvinnyt, juonikuvio oli niin monimutkainen.

Cattonin tyyli muistuttaa pikkutarkkuudessaan ja rujon henkilökuvauksen osalta Dickensiä: henkilöt ovat enimmäkseen elämässä jotenkin epäonnistuneita tai jotakin paenneita, rikoksiin tai petoksiin sotkeutuneita. Päähenkilöt ovat miehiä, lukuun ottamatta kahta naista, joista toista nimitetään turhia kainostelematta lähes poikkeuksetta koko ajan huoraksi. Tämä huora on toisaalta kuitenkin viaton, enkelimäinen hahmo kirjassa, ehkä se valontuoja.

Kirjan luvut alkavat horoskooppikuvioilla ja siinä kuvataan spiritistinen istunto. Horoskooppien ja taivaankappaleiden asentojen merkitystä tarinalle en ihan ymmärtänyt ja ne saattoi helposti sivuuttaakin.
Henkilöiden ja juonikuvioiden runsauden takia kirjasta oli vaikea saada otetta. Puolen välin jälkeen sitkeys kuitenkin palkittiin ja tarina alkoi jollakin lailla vetää mukanaan. En ollut aiemmin lukenut mitään Uuden-Seelannin kultakuumeesta ja sinne lähteneistä englantilaisista, joten tapahtumaympäristökin oli kiinnostava.

Eleanor Cattonin teos palkittiin Booker-palkinnolla vuonna 2013.