Finlandia-voittaja Kjell Westö ei petä nytkään eikä päästä lukijaa vähällä. Järkälemäinen romaani Älä käy yöhön yksin jatkaa Westön Helsinki-teemaa, joka alkoi romaanissa Leijat Helsingin yllä ja jatkui kirjoissa Isän nimeen ja Missä kuljimme kerran. Uusimman romaanin aikajänne ulottuu sotavuosista tähän päivään, kirjan henkilöinä on viiden sukupolven ihmisiä, Helsinkiä kuvataan sekä kantakaupungin että kuvitellun Männistön esikaupungin kautta. Kirjassa liikutaan myös Tukholmassa ja Gotlannissa. Westö kertoo suomenruotsalaisista työläisistä sekä paremmista perheistä, vasemmistolaisesta ja oikeistolaisesta politiikasta sekä yhteiskunnan muuttumisesta, Kekkosen ajasta, EU-Suomesta... Kirjassa kulkee mukana populäärimusiikki - ulkolaiset huippumuusikot omilla nimillään, mutta suomalaiset keksittyinä hahmoina. Jotakin tuttua näissä keksityissäkin kuitenkin on...Westö on tehnyt valtavasti taustatyötä ja se näkyy kirjassa.
Kuuteensataan sivuun mahtuu hirveästi asiaa. Kuitenkin juonen kuljetus ja päähenkilöt ovat tarkkaan harkittuja. Kirjaa kantaa 3 päähenkilöä, 3 nuorta, jotka kirjan alkupuolella perustavat lauluyhtyeen ja levyttävät kappaleen nimeltä Älä käy yöhön yksin. Näiden kolmen päähenkilön elämää seurataan tiiviisti kirjan alkupuolella ulkopuolisen kertojan silmin. Kirjan puolivälissä kertojaksi vaihtuu Frank Loman, toimittaja, jonka yhteys romaanin alkuosan henkilöihin rakennetaan vähitellen. Ja vasta aivan kirjan lopussa paljastuu viimeinen, ratkaiseva yhteys, jolla sidotaan alku ja loppu yhteen.
Onneksi Finlandia-palkinto ei sotkenut Westön elämää pahasti ja hän pystyi jatkamaan kirjoittamista entiseen tapaansa. Älä käy yöhön yksin on suuren luokan eeppinen kertomus, joka ei päästä vähällä, mutta myös palkitsee lukijansa. Kirjan henkilöt ja helsinkiläiset maisemat jäävät lukijan mieleen elämään omaa elämäänsä pitkäksi aikaa.
maanantai 26. lokakuuta 2009
maanantai 19. lokakuuta 2009
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Sirpa Kähkönen jatkaa palkittua ja kiitosta saanutta Kuopio-sarjaansa kirjalla, jonka tapahtumat sijoittuvat taas yhteen päivään, 9.6.1942. Tapaamme edellisistä kirjoista tuttuja henkilöitä ja jokunen uusikin tuttavuus on mukana. Kähkösen kerronta imaisee taas mukaansa. Tällä kertaa liikutaan Ravintola Tatrassa valmistelemassa syntymäpäiväjuhlia, toisaalla seurataan nuorten naisten aikuistumista ja seurustelua saksalaisten sotilaiden kanssa. Juho Tiihonen on innostunut kasveista ja etsii Puijon metsistä orkideaa. Mukana kirjassa on myös belgialainen naisreportteri, joka katselee ulkopuolisena kuopiolaista elämänmenoa.
Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...
Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)