Eleanor Cattonin romaani Valontuojat on järkälemäinen, 722
sivun pituinen tarina 1860-luvun Uudesta-Seelannista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat
kullankaivajien pariin pieneen kaupunkiin ja ajoittuvat parin vuoden ajalle vuosina
1865 ja 1866. Kerronta on tarkasti yksityiskohtia kuvailevaa. Kirjan ensimmäisessä
osassa esitellään tarinan päähenkilöt, joita on lukuisa määrä. Henkilöt ovat
koolla salaperäisestä syystä ja pikku hiljaa, yksi kerrallaan heidät esitellään
ja osa heidän roolistaan tarinassa paljastetaan.
Tarinaa kerrotaan kronologisesti välillä edeten ja välillä
palaten edellisen vuoden tapahtumiin. Kyse on monimutkaisesta rikoksesta, johon
ovat sidoksissa jollakin lailla kaikki tarinassa mukana olevat henkilöt. Ihan
kaikki ei loppujen lopuksi minulle edes selvinnyt, juonikuvio oli niin
monimutkainen.
Cattonin tyyli muistuttaa pikkutarkkuudessaan ja rujon henkilökuvauksen
osalta Dickensiä: henkilöt ovat enimmäkseen elämässä jotenkin epäonnistuneita
tai jotakin paenneita, rikoksiin tai petoksiin sotkeutuneita. Päähenkilöt ovat
miehiä, lukuun ottamatta kahta naista, joista toista nimitetään turhia kainostelematta
lähes poikkeuksetta koko ajan huoraksi. Tämä huora on toisaalta kuitenkin
viaton, enkelimäinen hahmo kirjassa, ehkä se valontuoja.
Kirjan luvut alkavat horoskooppikuvioilla ja siinä kuvataan
spiritistinen istunto. Horoskooppien ja taivaankappaleiden asentojen merkitystä
tarinalle en ihan ymmärtänyt ja ne saattoi helposti sivuuttaakin.
Henkilöiden ja juonikuvioiden runsauden takia kirjasta oli
vaikea saada otetta. Puolen välin jälkeen sitkeys kuitenkin palkittiin ja
tarina alkoi jollakin lailla vetää mukanaan. En ollut aiemmin lukenut mitään
Uuden-Seelannin kultakuumeesta ja sinne lähteneistä englantilaisista, joten
tapahtumaympäristökin oli kiinnostava.
Eleanor Cattonin teos palkittiin Booker-palkinnolla vuonna 2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti