lauantai 6. marraskuuta 2021

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Benedict Wells on sveitsiläis-saksalainen kirjailija, jonka teos Yksinäisyyden jälkeen on ensimmäinen häneltä suomennettu romaani. Kirjan kertojana on Jules, joka sisarustensa kanssa jää orvoksi, Julesin nuorimpana ollessa 10-vuotias. 

Sisarukset sijoitetaan sisäoppilaitokseen, ja heistä jokainen joutuu etsimään oman tapansa selviytyä karussa kouluympäristössä. Julesin pelastajaksi ilmestyy Alva, josta tulee Julesin paras ystävä. Jules ja Alva kadottavat toisensa vuosikausiksi koulun jälkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla löytävät toisensa uudelleen.

Sisarusten välinen yhteys kasvaa vasta aikuisiällä vahvaksi, ja he ovat toistensa tukena elämän erilaisissa vaiheissa ja vastoinkäymisissä. Kirjailija kuvaa hyvin Julesin kautta, kuinka he ovat jokainen erilaisia persoonia ja rakentavat omaa elämäänsä eri suuntiin, mutta kuitenkin toisiansa tukien.

Kirjan pohjavire on surumielinen ja pohdiskeleva. Jules joutuu tekemään paljon töitä itsensä kanssa tavoittaakseen sen, mikä on hänelle tärkeää. Kirjan viesti on kuitenkin sillä tavoin positiivinen, että rakkaus ja yhteys toisiin kantaa ihmisiä eteenpäin. Vaikka rakkaus onkin kirjassa tärkeässä roolissa, kirja ei ole mitään hömppää, vaan jättää ajattelemisen aihetta pitemmäksikin aikaa.


Ei kommentteja: