maanantai 28. elokuuta 2017

Mo Gawdat: Onnellisuuden yhtälö


Mo Gawdat on yksi Google X:n isoimmista pomoista. Onnellisuuden yhtälö alkaa ristiriidasta: Mo oli tottunut menestymään urallaan, ansaitsi hyvin, piti työstään ja hänellä oli upea perhe. Kuitenkin hän huomasi olevansa onneton.

Masennustaan paikatakseen Gawdat alkoi ostella hienoja tavaroita. Hän havahtui huonoon oloonsa. kun oli ostanut parit Rolls Roycet, eikä sekään enää tuntunut miltään. Ja sitten hänen rakas poikansa kuoli.

Gawdat päätti insinöörin tapaa ryhtyä analysoimaan tilannetta ja alkoi miettiä ratkaisuja. Hän halusi puristaa onnellisuuden kaavaan, joka todella toimisi.

Vuosien ajan Gawdat pyöritteli onnellisuuden yhtälöä ja päätyi kaavaan 6 – 7 – 5. 6 tarkoittaa harhoja, joista täytyisi päästä eroon. 7 kuvaa ihmisen sokeita pisteitä, jotka vääristävät havaintoja. 5 kuvaa perimmäisiä totuuksia, joiden ymmärtäminen auttaa onneen.

Mo Gawdat on tunnettu ja pidetty ajattelija ja esiintyjä. Hän osaa tiivistää onnellisuuden arvoitusta ja jokaista kiinnostavia asioita. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Ei kommentteja: