Joel Dicker on nuori kirjailijalahjakkuus Sveitsistä. Häneltä suomennettiin viime vuonna Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja pidin siitäkin. Joel Dickerin tapa kirjoittaa ja rakentaa juoni muistuttaa mielestäni John Irvingin tyyliä, tosin aika paljon yksinkertaisempana. Dickerin kirjat näkee mielessään myös filmattuna, ja ehkä näin vielä tapahtuukin.
Jo kirjan otsikosta tietää, että jotain ikävää tulee tapahtumaan ja tähän ikävään tulevaisuuteen myös viitataan aika monta kertaa kirjan kuluessa. Juoni kuitenkin imaisee mukaansa, kirja on todella vetävästi kirjoitettu.
Kirjan kertojana on kirjailija Marcus Goldman ja tarinan muissa pääosissa ovat Marcuksen serkkupojat Hillel ja Woody. Marcus tapaa serkkujaan aina lomilla vieraillessaan Baltimoren sukuhaaran luona. Baltimoren elämä on luksusta verrattuna Marcuksen kotioloihin. Myös Marcuksen setä ja täti ovat Marcuksen ihailun kohteita serkkupoikien lisäksi. Poikien elämää seurataan kouluiästä opiskelemaan saakka.
Aikamoisia juonen käänteitä ja kiemuroita tarinaan mahtuu. Osa tapahtumista on lukijalle ennalta arvattavia, osa taas ei.
Vaikka kirjan tapahtumat ja juoni ovatkin melodramaattisia, kirjan suorastaan ahmii. Ainoastaan lopussa tuntui, että kirjailija ei oikein osannut päättää dramaattisia tapahtumia ja lopettaa kirjaa kiinnostavasti. Suosittelen kuitenkin lämpimästi näitä molempia suomennettuja teoksia!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti