En tiennyt aiemmin, että Osmo Soininvaara on myös innokas pyöräilijä. Hän on kiertänyt Euroopassa useaan otteeseen erilaisia pyöräreissuja ja tietysti myös Suomessa. Ajatus pyöräilemisestä Helsingistä Nizzaan kesällä 2007 syntyi, kun Soininvaaran ystävä tarjosi Nizzassa sijaitsevaa asuntoaan lainaksi kesäksi. Soininvaara alkoi miettiä, olisiko Nizzaan mahdollista ajaa polkupyörällä. Aikaa oli loman verran eli noin 30 päivää toukokuussa 2007. Matkasta suoriutuminen tuossa ajassa edellyttää aika hurjia päivämatkoja ja Soininvaara ajoikin keskimäärin 150 km päivässä. Kaikki varusteet kulkivat selkärepussa, koska Soininvaaran kilpapyörässä ei ollut tarakkaa eikä pyörälaukkuja niin ollen saanut kiinni mihinkään.
Matkareitti kulki Via Balticaa Puolaan, sieltä Slovakian ja Itävallan kautta Italiaan. Lyhyesti hän poikkesi myös Saksassa ja Sveitsissä. Matkan aikana Soininvaara kirjoitti Hesariin blogia ja kertoi matkansa vaiheista. Blogia luettiin aikanaan paljon ja Soininvaara sai vinkkejäkin matkansa aikana bloginsa lukijoilta.
Kirja etenee päiväkirjana matkaetapista toiseen. Mukana on päivämatkojen pituudet, reitit ja kommentit majoituksista, joita Soininvaara varasi sitä mukaa kun matka eteni. Päiväkirjaan sisältyy myös pohdiskeluja kulloisenkin maan yhteiskunnallisesta tilanteesta, maanviljelyksestä, liikennejärjestelyistä ym. Näitäkin pohdintoja on mukava lukea.
Soininvaara kirjoittaa sujuvasti ja mielenkiintoisesti. Matka ilmeisesti on ollut aikamoinen seikkailu kokeneellekin pyöräilijälle. Minussa se herätti innostuksen ja halun lähteä joskus tutustumaan Tonavan rantaa seurailevaan pyöräilyreittiin, jota Soininvaarakin osan matkaa ajoi. Ei toki 100 kilometrin päivämatkoina vaan 40-50 km kerrallaan, nautiskellen...
Blogi löytyy vieläkin netistä osoitteesta http://blogit.hs.fi/soininvaara/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti