Wünscmannien perheeseen kuuluvat äiti Emma, isä Frank sekä
murkkuikäiset lapset Fee ja Max. He ovat ihan tavallinen saksalainen perhe,
kunnes törmäävät hirviöasuihin pukeutuneina noitaan ja muuttuvat asujensa
mukaisiksi fantasiahahmoiksi: Emma vampyyriksi, Frank Frankensteiniksi, Fee muumioksi
ja Max ihmissudeksi. Kolmen päivän aikana heidän on saatava lumous purettua tai
he jäävät ikuisiksi ajoiksi hahmojensa vangeiksi. Taika purkautuu, jos he
kaikki yhdessä tuntevat itsensä onnellisiksi samaan aikaan. Aika paljon
vaadittu arkirutiineihin juuttuneilta ja toisiinsa kyllästyneiltä vanhemmilta
ja murkkuiän kasvuongelmissa pyöriskeleviltä nuorilta!
Perhe joutuu mitä ihmeellisimpiin vaaroihin ja
seikkailuihin, joista selviävät nokkeluutensa ja yhteistyön avulla. Matkalla
käväistään mm. Egyptissä tutankhamonin haudassa ja sirkuksessa. Tarina päättyy Transsilvaniassa
vampyyrin linnassa – ja tietysti onnellisissa merkeissä.
Mietin, kenelle kirja on suunnattu. Tarina oli kevyellä kädellä kirjoitettu fantasiagenreä mukaileva aikuisten humoristinen satu. Ehkä nuoret yläkouluikäiset olisivat kirjalle otollinen kohderyhmä, mutta kyllä sen välipalana lukaisi tällainen keski-ikäinenkin täti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti