Elina Hirvosen kirjasta tulee mieleen Jussi Valtosen He
eivät tiedä mitä tekevät. Molemmissa perheen nuorta epäillään terroristiksi,
tappajaksi. Molemmat nuoret ovat onnettomia, Hirvosen kirjassa Aslak on aina
ollut erilainen, koulukiusattu, masentunut, eristäytynyt. Aslakilla ei ole
ystäviä, lyhyen ajanjakson hänen ystävänään on toinen erilainen,
japanilaistaustainen Taika. Sen jälkeen ystäviä löytyy ainoastaan verkosta – ja
ovatko hekään ystäviä?
Aslakin vanhemmat ovat vihreitä idealisteja, jotka tekevät
työtä paremman maailman puolesta. Kirjassa ei juurikaan kerrota Eerikistä,
Aslakin isästä. Kirja on äidin ja kahden lapsen, Aslakin ja Aavan, tarina.
Vaikka lapsia on rakastettu, molempien nuoruus on ollut onneton. Aava on
halunnut perheensä luota mahdollisimman kauas, lääkäriksi Afrikkaan. Siellä hän
kylläkin tekee saman tyyppistä auttamistyötä kuin vanhempansa tahoillaan. Aslak
ei ole koskaan saanut kiinni elämästä vaan sulkeutunut omaan maailmaansa.
Miten rakastavien, kaikkensa yrittävien vanhempien lapsista
tulee terroristeja? Eivät Laura ja Eerik tietysti ole täydellisiä, lapset
kuuntelevat iltaisin heidän riitojaan. Molemmat tekevät omaa uraansa, eivätkä
osaa auttaa kipuilevaa, oirehtivaa Aslakia. Seuraukset ovat kamalat.
Vaikkakin kirjan maailma oli synkkä, ja epätoivoinen loppu ennakoitavissa, Elina Hirvosen teksti vei eteenpäin. Näkökulman vaihdokset Aavan, Aslakin ja äiti-Lauran välillä rytmittivät tarinaa. Kirjaa lukiessa mietti, mitä Lauran ja Eerikin olisi pitänyt tehdä toisin? Miksei kukaan muukaan osannut auttaa?
Vaikkakin kirjan maailma oli synkkä, ja epätoivoinen loppu ennakoitavissa, Elina Hirvosen teksti vei eteenpäin. Näkökulman vaihdokset Aavan, Aslakin ja äiti-Lauran välillä rytmittivät tarinaa. Kirjaa lukiessa mietti, mitä Lauran ja Eerikin olisi pitänyt tehdä toisin? Miksei kukaan muukaan osannut auttaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti