Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on kirja, jota varataan aika mukavasti kirjastosta. Esikoisteokseksi se on saanut kenties keskimääräistä enemmän huomiota kirjablogeissa ja muilla some-kanavilla.
Kirja kertoo kolmekymppisestä helsinkiläissinkusta, jonka elämä tuntuu olevan jumissa. Hän on freelance-toimittaja, joka ei oikein saa juttuideoitaan läpi. Ilman töitä ei ole varaa kivaan elämään, ei edes peruselämään. Töitä pitäisi saada, melkein mitä tahansa töitä, mutta enimmäkseen tekisi mieli syödä sipsejä ja maata parvekkeella. Poikaystävä jätti jo yhdeksän kuukautta sitten, mutta erosta on hankala päästä yli.
Kirja jakaa mielipiteitä ja ymmärrän sen. Itse tykkäsin kovasti ironisesta otteesta, jolla päähenkilön ongelmiin suhtaudutaan. Jos kaikki on vähän surkeaa, on asiasta pakko repiä huumoria. Jokaisella on omat selviytymismekanisminsa, huumori lienee terveimmästä päästä sellaisia. Kirja on nopealukuinen, hetki kestää ennen kuin lukija (kenties myös kirjoittaja) pääsee ironiseen tyyliin kunnolla kiinni. Voin ymmärtää, että kirja näyttää itsekeskeisen ihmisen haahuilulta, jos ei ole kokenut samankaltaisia asioita kuin kirjan päähenkilö. Mutta suurelle massalle 25-40-vuotiaita kirjan kuvaamat asiat ovat arkipäivää; ura, joka ei ole oikeastaan ura vaan sarja (alipalkattuja) sinne päin -hommia, tinder-deittien hirveys, sekä taloudellinen riippuvuus omista vanhemmista. Nuoret ihmiset ovat koulutettuja, mutta harva saa koulutustaan vastaavaa työtä. Ymmärrän täysin, että lamaannus iskee viimeistään siinä vaiheessa, kun ei kelpaa edes hommiin, joihin ei vaadita muodollista koulutusta. Silloin tekee mieli käydä makaamaan sipsipussi kourassa ja vain toivoa että asiat muuttuisivat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti