Parvekejumalissa vuorottelee kaksi kertojaa, Suomeen muuttaneen somaliperheen 15-vuotias tytär Anis ja ”kantakirjasuomalainen” opiskelija Alla.
Anis F. Muumin kaipaa muutosta elämäänsä. Hän ei jaksa enää pukeutua muumiasuksi kutsumaansa kaapuun ja vain sivusta seurata lumikkien eli vaaleaihoisten suomalaisten mielenkiintoista elämää vaan haluaa itse päästä mukaan ilmastonmuutosta vastustavaan toimintaan, flamenco-tunneille, Madonnan konserttiin, kotibileisiin… Isän ja muslimiyhteisön säätämien lakien mukaan kaikki kiinnostava on kuitenkin haram, kiellettyä. Isoveljien haukankatseet valvovat siskon menemisiä. Parvekkeella ei saa olla yksin ja asunnon ikkunoiden paksut verhot on pidettävä kiinni.
Myös Alla halajaa muutosta elämäänsä. Hän on saanut tarpeekseen omasta elämäntyylistään. Boheemien taiteilijavanhempien lapsen rajaton nuoruus on sisältänyt viiltelyä, tatuointeja ja biletystä. Nyt alla on päättänyt ”palata” islamilaisuuden suojiin, hän nauttii saadessaan peittää ruumiinsa arvet ja kuvat huiveilla ja kaavuilla. Alla järjestää opiskelijoille suvaitsevaisuuteen ja islamiin opastavia opintopiirejä.
Kirjan seuraillessa molempien nuorten naisten elämänmuutosta kuljetaan samalla vääjäämättömän tuntuisesti kohti dramaattista loppua. Tiukasti omistaan kiinni pitävä muslimiyhteisö ei niin vain päästä Anista otteestaan.
Snellmanin kerronta on kaunista ja rytmikästä. Hän leikittelee hienosti kielellä ja on löytänyt kekseliäitä yhteyksiä suomen- ja arabiankielisten sanojen väliltä. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti