Sveitsiläisen Alain Calude Sulzerin kirja on koskettava kuvaus poikkeavuudesta ja ympäristön tuomitsevuudesta.
Kaikki alkaa, kun nuori poika alkaa tuntea tarvetta selvittää isänsä kuolemaan ja elämään liittyviä yksityiskohtia. Isä on kuollut 1950-luvulla pojan ollessa vasta pieni vauva, eikä hänestä ole sen koommin juurikaan puhuttu. Äiti on hävittänyt lähes kaikki tavarat, vain muutama valokuva on tallessa. Poika lähtee Pariisiin tapaamaan kummisetäänsä, joka on ottanut muotokuvan isästä. Johtolankoina kummisedän löytämiseksi ovat valokuvassa oleva ateljeen osoite sekä kuvassa isän ranteessa oleva hieno kello.
Poika tapaa kummisetänsä ja saa isän vanhan kellon omakseen. Kellon lisäksi hänen käsiinsä joutuu myös pinkka isän ystävälleen lähettämiä kirjeitä, joista selviää isän olleen mielisairaalassa hoidettavana. Pikku hiljaa pojalle selviää paljon uutta vaietusta isästä. Isä oli homoseksuaali, jonka piti yrittää peitellä suuntautumisensa ympäröivän ilmapiirin painostuksen ja paheksunnan takia. Lopulta ahdasmielisyys ja itsensä kieltäminen ajoivat isän epätoivoiseen loppuratkaisuun.
Kirja on mielestäni todella onnistunut monin tavoin. Se kuvaa hyvin yksilön ja ympäröivän yhteiskunnan ristiriitoja, joissa yksilö joutuu taipumaan, piilottelemaan ja häpeämään. Se kuvaa myös hyvin pojan tiedonjanoa, sitä kuinka hän pikku hiljaa pääsee selvyyteen siitä, mitä pari vuosikymmentä sitten on tapahtunut. Erittäin kaunis kirja kielletystä rakkaudesta ja rakkaudenjanosta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti