perjantai 16. joulukuuta 2016
Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas
Vain puoliksi kuningas aloittaa Särkynyt meri -trilogian. Gettlannin kuningaskunnan prinssi Yarvi on raajarikko, sillä hänen vasen kätensä on ollut syntymästä asti epämuodostunut. Hänen isänsä on kuningas, mutta vammansa vuoksi Yarvista koulutetaan pappia. Yarvin veli sen sijaan on juuri sellainen kuin tulevan kuninkaan kuuluukin olla: vahva, rohkea ja voimakas.
Veljensä ja isänsä yllättävän kuoleman jälkeen Yarvi perii kuninkaan valtaistuimen. Hänen setänsä Odem ei kuitenkaan voi hyväksyä Yarvin kuninkuutta, ja katkeran petoksen jälkeen Yarvi huomaa päätyneensä orjaksi merelle. Hän vannoo kostoa ja liittoutuu muiden hylkiöiden kanssa tavoitteenaan voittaa takaisin valtaistuin, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Vammautuneen kätensä vuoksi hän ei kunnolla kykene pitelemään kilpeä tai käyttämään kirvestä, vaan taistelee sen sijaan älyllään.
Yarvin matkasta tulee pitkä. Kirja tempaa lukijan tarinan mukaan heti alkusivuilta ja juonenkäänteet ovat kiehtovia. Kirjan loppuessa toivoisi, että lukunautinto jatkuisi pidempään. Onneksi tarina jatkuu trilogian toisessa osassa nimeltä Halki puolen maailman.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti