maanantai 4. lokakuuta 2021

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Antti Tuomainen on palkittu rikoskirjailija, jonka teoksia on käännetty noin 30 kielelle. Jäniskerroin aloittaa sarjan, jonka päähenkilönä on vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen. Kyseessä ei siis ole mikään ihan tavallinen rikoskirjojen sankarityyppi, joka joutuu selvittämään välejään alamaailman kovaksi keitettyjen pahisten kanssa. Lisäksi kirjan toimintaympäristönä on seikkailupuisto, joka kaatuu Henrin syliin hänen veljensä kuoltua yllättäen.

Tartuin Jäniskertoimeen uteliaana ja Henrin lakoninen olemus ja puheenparsi kyllä tehosi minuun. Ristiriita loogisesti ajattelevan matemaatikon suppean ilmaisun ja seikkailupuiston rönsyilevien ja yllättävien tapahtumien sekä kirjavan henkilökunnan välillä on herkullinen. 

Lisäksi Tuomainen osaa jännäriin kuuluvan juonenkuljetuksen, jossa on yllättäviä käänteitä, joista Henri selviää omalla johdonmukaisella tavallaan. Henrin lisäksi lukijakin tulee monesti yllätetyksi, mikä on piristävää. 

Jossakin naistenlehdessä on palsta, jossa käydään läpi romaanien ensimmäisiä lauseita. Jäniskerroin alkaa lauseella: "Katson jänistä silmiin, kun valot sammuvat." Siitä se lähtee, eikä tarinasta vauhtia puutu!

Ei kommentteja: