Sinikka Nopola: Likka, äite ja rouva Obama

Likka, äite ja rouva Obama saa lukijan hihittelemään ääneen, kuten muutkin Nopolan kirjat. Kirjassa kuvataan vihdoin Likan elämänkaari lapsuudesta äitiyteen saakka. Mitä Likan lapsuudessa oikeasti tapahtui, ja miten äite Eila reagoi tyttärensä edesottamuksiin?

Eila on perheen hiukan yksinkertainen, mutta vankkumaton ja aina oikeassa oleva tukipilari. Isä Rampe on tuttu, hiljainen hissukka, joka saatta hiukan itsekseen mutista, mutta mukautuu Eilansa tahtoon. Likkakin yrittää välillä pyristellä vastaan, mutta palaa kuitenkin ruotuun kerta toisensa jälkeen.

Nyt keskiössä on Likan suhde Pirkkaan ja yksihuoltajan arki. Kirja on herkullista kuvausta elämän vaikeuksista huumorin kautta. Varsinkin Eila kunnostautuu taas kaikkien alojen asiantuntijana ja kommentaattorina. Suosittelen, kun arki kaipaa huumoria.

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

Villa Vietin linnut on toimittaja Kirsi Alanivan esikoisteos. Kirjasta huomaa heti, että kirjoittaja on ammattilainen, mutta jotenkin tämä kirja ei minua sytyttänyt.

Villa Vietin linnut kuvaa naisia sukupolvien ketjussa vuosisadan alusta näihin päiviin. Tapahtumat sijoittuvat vanhaan, rappeutuvaan kartanoon, jonka seiniä koristavat keksityt esi-isät. Naisia ja kohtaloita on kuitenkin pieneen kirjaan ahdettu niin paljon, että nimet ja vuosikymmenet menevät iloisesti sekaisin. Kuka oli kenenkin äiti ja kuka kenenkin aikalainen?

Kirjan tunnelma on mielenkiintoisen tummanpuhuva ja kieli on kaunista, välillä kielikuvat tosin särähtävät minun korvaani. Kirja olisi kaivannut vielä hiontaa ja selkiyttämistä, lukija ärsyyntyy, kun putoaa kärryiltä kerta toisensa jälkeen. Vähän turhan taiteellista minulle.

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle australialaiselta lammasfarmilta, jossa joku tai jokin tappaa lampaita. Päähenkilönä on nuori nainen, jonka elämästä paljastetaan vähitellen asioita. Kirjan rakenne on erikoinen: Joka toinen luku on nykyaikaa, joka toinen menneisyyttä ja menneissä tapahtumissa edetään koko ajan taaksepäin. Kirjan viimeisissä luvuissa siis vasta selviää, mitä päähenkilölle oli alun perin tapahtunut, mistä kaikki alkoi ja miksi kirjan alussa tilanne on sellainen kuin on.

Rakenne on siis trillerimäinen ja kirjassa on muitakin jännärimäisiä piirteitä. Wyld kirjoittaa pelkistetysti ja asioista kerrotaan aika vähän, eikä mitään juurikaan selitellä. Päähenkilö on ajautunut elämässään epämiellyttävään tilanteeseen, josta hän onnistuu pääsemään pois. Kirjan erikoinen ympäristö ja halu saada selville, mitä päähenkilölle oikeastaan oli tapahtunut, sai lukemaan kirjan loppuun. Ja se olikin aikamoinen yllätys!

Kaikki laulavat linnut on ainoa teos, joka Evie Wyldiltä on suomennettu. Australialais-lontoolainen Wyld sai teoksesta EU:n kirjallisuuspalkinnon.

Muriel Barbery: Haltiaelämää

Muriel Barbery nousi julkisuuteen hienolla romaanillaan Siilin eleganssi. Niinpä odotukset Haltiaelämää –romaania kohtaan olivat jo valmiiksi korkealla.

Ranskassa asuva Maria osaa lukea luontoa ja on aina nähnyt enemmän kuin muut. Italiassa puolestaan Clara on synnynnäinen muusikko, jolle maailman kudos aukeaa erikoisella tavalla. Paha uhkaa maailmaa, ja nuoret tytöt seisovat ihmiskunnan puolustuksen eturintamassa.

Lähtökohta tarinalle on kiinnostava, mutta Haltiaelämää oli kuitenkin jotenkin liian sadunomainen ja kummallinen minun makuuni, vaikka fantasian suuri ystävä olenkin. Kirjan kielikin tuntui turhan koukeroiselta ja keinotekoiselta, kielikuvat vähän kuin päälle liimatuilta.

Odotin tältä kirjalta paljon enemmän. Siilin eleganssi oli ihastuttava, Haltiaelämää ennemminkin pitkästyttävä. Kieli on aivan liian kiemuraista ja kielikuvat eivät ainakaan minulle auenneet kauneudestaan huolimatta. Kirjassa on myös liikaa väkeä, tämän tästä en pysynyt kärryillä kuka oli kenenkin sukulainen tai ystävä. Ja vaikka kyseessä on ikiaikainen pahuuden ja hyvyyden välinen taisto, tässä taistelukin on tylsä.

Barbery kirjoittaa ilmeisesti jo Haltiaelämälle jatko-osaa. Taidan jättää sen väliin.

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle

Pöytä yhdelle – yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Honkasalo avaa lukijalle omakohtaisia kokemuksiaan erillisyydestä ja erilaisuudesta ja kertoo yksinäisyydestä monesta eri näkökulmasta.

Kirja on luokiteltu tietokirjaksi, mutta melkein voisi löytyä lyhyistä kertomuksistakin. Honkasalo kuvaa yksinäisyyttä erilaisten tarinoitten kautta. Löytyy muuttajaa, sairastunutta, lapsetonta, eronnutta, jätettyä ja petettyä. Nämä ihmiset eivät ole vapaaehtoisesti valinneet yksin olemista, he ovat vain ajautuneet tai jääneet yksinäisyyteen. Sopivaa kumppania ei ole osunut tielle tai joukkoon ei ole hyväksytty.

Tarinat ovat kipeitä ja herättävät ajatuksia. Tuskin monikaan tahallaan lisää yksinäisen piinaa esimerkiksi Facebookin toveruushehkutuspäivityksillä, mutta ajattelemattomuuttaan ripottelee suolaa yksin jääneen haavoihin: Honkasalon kuvaava esimerkki on ”Ihana aviomieheni teki minulle rakkauslatten puuhellalla”.

Kirjassa käydään läpi parisuhdetta haluavan yksinäisyys, lapsuuden yksinäisyys ja katsotaan myös yksin olemisen vapauteen. Yksin oleminen voi olla myös nautintoa ja levollista läsnäoloa.