Narsismista on puhuttu viime vuosina paljon, ja välillä tuntuu, että mennään jo ylilyöntien puolelle, ja lätkitään narsistin leimaa joka toisen otsaan. Simon Crompton kuitenkin johdattelee aiheeseen taitavasti ja antaen myös narsistille itselleen puheenvuoron. Kirjailijan oma kiinnostus aiheeseen syntyi, kun hän ryhtyi miettimään miksi tytöt rakastuvat pahoihin poikiin ja hyvät, kiltit ja empaattiset miehet (joihin hän itse kuuluu) näyttävät jäävät lehdellä soittelemaan. Kirjan myötä paljastuu, että kiltti mies on sittenkin se parempi valinta.
Kirjassa käydään läpi narsismin tuntomerkkejä ja vaikutuksia läheisten elämään, ja annetaan esimerkkejä kirjallisuudesta, taiteesta ja populaarikulttuurista. Kirjassa on myös paljon ohjeita ja kysymyksiä narsismin tunnistamiseen. Pidin kirjan maalaisjärkisestä otteesta, jossa todettiin narsismia olevan hyvin erilaisia asteita, ja tiettyjä narsistisia piirteitä on kaikilla. Narsismi sinällään näyttää liittyvän nyky-yhteiskuntaan ja varsinkin miehiltä odotettavaan rooliin. Ja kirjassa tuodaan esiin myös narsismin syntyä puolustusmekanismiksi ja sen hyviäkin puolia. Tosin myös kerrotaan narsismin vaaroista, joskus "juokse äläkä katso taaksesi" voi olla paras ohje.
Kirjan myötä jokainen voi herätellä hiukan omaa sisäistä keittiöpsykologiaan, ja ryhtyä miettimään onko itsellä tai vaikka entisellä pomolla selviä narsistisia piirteitä. Kirja on mielenkiintoinen ja sisältää paljon hyvää tietoa, mutta vaaleanpunainen kansi on mielestäni epäonnistunut. Sisällys on parempi kuin kansi antaa olettaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti