perjantai 21. syyskuuta 2012

Haruki Murakami: Norwegian wood


Haruki Murakami on vuonna 1949 syntynyt japanilaiskirjailija, jota tituleerataan jo yhdeksi maailman parhaista kirjailijoista. Hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia, ja varsinkin Japanissa hän on kulttihenkilö. Usein kirjojen teemana on yksinäisyys ja vieraantuminen yhteiskunnasta, mutta Murakami taitaa myös huumorin vaikean lajin.

Norwegian wood kertoo 1960-luvun opiskelijaelämästä Japanissa, mutta on teemoiltaan hyvin yleismaailmallinen. Kirjan päähenkilö Toru Watanabe muistelee nuoruusvuosiaan ja rakastettujaan Tokion opiskeluvuosilta. Aikuistuva Watanabe ajelehtii opiskelun, seksin, ystävyyden, sairauden ja surun valtamerillä. Watanabe on yksinäinen susi, joka kuitenkin kohtaa muutamia itselleen todella merkittäviä ja mielenkiintoisia ihmisiä.

Murakamin Japanin kuvaus on mielenkiintoista luettavaa länsimaalaiselle. Kaikki on tavallaan tuttua, ja rakkaus ja sen vaikeudet yleismaailmallisia, mutta idän erilainen kulttuuri tuo kuitenkin kirjaan oman sävynsä. Murakami on loistava kertoja, ja vaikka aihe välillä on melkoisen synkkäkin, mahtuu kirjaan myös huumoria ja uskoa elämään.

Ei kommentteja: