maanantai 12. toukokuuta 2014

Paula Tilli: Toisin – minun Asperger-elämäni

Paula Tillin kirja on saanut paljon julkisuutta, ja mielenkiintoinen se onkin. Paula kertoo kirjassa oman tarinansa kiusatusta ja älykkäästä lapsesta, jolle Asperger-diagnoosi lopulta on helpotus. Hän ei olekaan tyhmä ja laiska, vaan hänen aivonsa vain ovat hiukan erilaiset kuin valtaväestöllä.

Rankinta luettavaa oli mielestäni Paulan lapsuuskuvaus. Muut lapset kiusasivat häntä välillä julmasti, ja Paula oppi olevansa ruma ja inhottava. Lasten kohdalla asian vielä ymmärtää, mutta pahinta olivat kiusaavat opettajat jo lastentarhasta lähtien. Jos lapsi ei osaa piirtää tai leikata paperia, tai ottaa kaikki neuvot jyrkän kirjaimellisesti, ei voi syödä tiettyjä ruokia tai liikkuu kömpelösti häntä voisi ehkä ymmärtää ja ohjata paremmin pakottamisen sijaan.

Paula viihtyy aikuisenakin parhaiten yksin, ja hänen erityiskiinnostuksenkohteensa ovat moninaiset. Minua vähän häiritsi se, että hän välillä kertoo olevansa niin kovin erilainen kuin maailman kaikki muut ihmiset. Kaikkihan täällä ovat tavallaan erilaisia ja yksilöllisiä ja joskus ainakin tuntevat olevansa väärinymmärrettyjä. Kiinnostavaa luettavaa kuitenkin jokaiselle, joka haluaa laajentaa maailmankuvaansa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

.... kaikkihan ovat vähän erilaisia jne heh heh... ;-)
- mutta asperger/autistimme ovat ihan erilaisia, eivätkä selviä yhtään hetkeä normi-ihmisten kanssa. Ja heitä on paljon piilossa, ihan vieressämme keskuudessamme... Kirja-arvostelusi tässä meni ihan pieleen, Paula on hyvä