tiistai 27. toukokuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys


Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys sai Helsingin Sanomissa äärimmäisen kiittävän kritiikin, minkä myötä se nousi Lappeenrannankin kirjastossa varatuimpien listalla aivan kärkipäähän.
Hieno ja vaikuttava kirja Neljäntienristeys onkin. Kirjassa päästään seuraamaan kuusamolaisen suvun vaiheita 1800-luvun lopulta aina nykypäiviin saakka. Kertojan rooliin pääsee vuoron perään eri henkilö.

Vahvin henkilöhahmoista on Maria, pitäjänkätilöksi Kuusamoon tuleva nuori nainen. Hän joutuu taistelemaan sisukkaasti pelastaakseen köyhän kansan lapsia ja liian monen synnytyksen näännyttämiä vaimoja. Myös oman paikan ansaitseminen sulkeutuneessa yhteisössä vaatii kovaa työtä.
Seuraavaksi kertojan vuoron saavat Marian avioton tytär Lahja, tämän puoliso Onni ja heidän miniänsä Kaarina. Yhteistä, suurta ja komeaa taloa asutaan, mutta yhteyttä ihmisten välille ei löydy. Varsinkin Lahjan ja Onnin avioliitto näyttäytyy onnettomana ja kylmänä. Jokaisella, etenkin Onnilla, on omat salaisuutensa, jotka etäännyttävät ihmisiä toisistaan.

Kinnunen punoo hienosti historian suuret tapahtumat ja yhteiskunnan muutokset tavallisten ihmisten elämään. Henkilöhahmot ovat todentuntuisia ja moniulotteisia. Kyllä kirja kehunsa ansaitsee.

Ei kommentteja: