Annamari Marttinen: Vapaa

Annamari Marttinen tarttuu kirjoissaan yhteiskunnassa pinnalla oleviin asioihin, jotka usein herättävät kiivastakin keskustelua. Aiemmin hän on kirjoittanut mm. avioerosta, dementiasta, huumeidenkäyttäjästä ja hänen läheisistään. Uusimmassa kirjassaan Marttinen kertoo turvapaikan hakijan ensimmäisistä sekasortoisista kuukausista Suomessa, Konnunsuolla sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa.

Kirjan näkökulma on irakilaisen Mahdin, joka on selvinnyt Kreikan ja Italian kautta Suomeen. Mahdin kautta kuvataan pakolaisen arkea vastaanottokeskuksessa, jossa ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa kuulusteluja, maahanmuuttoviranomaisten puhuttelua ja päätöstä siitä, saako jäädä vai pitääkö lähteä. Päiviä rytmittävät rukoushetket, ruokailut ja onneksi myös suomen kielen opiskelu, jota Konnunsuolla on turvapaikan hakijoille 5 tuntia päivässä. Luonnollisesti suomen kielen opettajasta tulee kurssilaisille luottohenkilö, jonka kanssa vietetään päivittäin useita tunteja ja jonka kannustus on tärkeää.

Kirjassa kuvataan uudestaan ja uudestaan Mahdin mielen liikkeitä päiväsaikaan ja toisaalta öistä unettomuutta ja painajaisia. Kuvaus vaikutti todenmukaiselta, niin pakolaisen ajatukset varmasti kulkevat, kun kaikki on vasta alussa uudessa maassa ja ahdistus kaikesta taakse jääneestä vielä lähellä ja käsittelemättä. Välillä kirjaa oli tämän takia raskasta lukea. 

Välillä ajatus katkesi, kun kesken kappaleen kertojan ääni vaihtui Mahdista Katariinalle (suomen kielen opettaja) tai hän-kertojaan. Hieman irrallinen oli myös rinnakkaistarina Patusta, joka oli aikanaan viettänyt aikaa samassa sellissä, jossa Mahdi nyt asuu. Ymmärsin kyllä syyn, miksi kirjailija oli halunnut liittää tarinan kirjaan, mutta silti yhteys Mahdin elämään jäi minusta keinotekoiseksi.