Aleksijevits sai vuoden 2015 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja oli suurimmalle osalle suomalaisista aivan ennen kuulematon ja lukematon kirjailija. Olihan se heti tartuttava hänenkin tuotantoonsa, vaikka kirjoja ei juurikaan ole saatavilla tällä hetkellä ennen kuin kustantajat saavat ulos uusia painoksia.
Tsernobylista nousee rukous on karmiva ja tarpeellinen kirja. Tsernobyl kuuluu lähihistoriaamme, josta jokaisen tulisi tietää perusasiat. Aleksijevits antaa äänen todellisille ihmisille, niille, jotka kokivat Tsernobylin kauhut kotiovellaan ja tuijottelivat sinistä hohdetta parvekkeeltaan. Tarinat ovat koskettavia, kauhistuttavia, inhimillisiä. Slaavilaisen kiihkeä mentaliteetti huokuu ihmisten kertomuksista.
Aleksijevits kirjoittaa sujuvasti ja dokumentoi Tsernobylin onnettomuuden jälkimaininkeja. Kuitenkin kaunokirjallisia ansioita enemmän kirja on raportti, tuntuu että kuka tahansa osaava toimittaja olisi sen pystynyt kirjoittamaan. Meneeköhän Nobelin palkinnon jakaminen nykyään enemmän maanosa-, maa-, sukupuoli-, vähemmistö- ym. kiintiöiden perusteella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti