Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Linda Olsson kuvaa kirjoissaan ihmisten sisäisiä maailmoja hyvinkin tarkkaan. Tyyli on kuitenkin helposti luettavaa. Uusimmassa kirjassaan päähenkilöinä ovat samassa kerrostalon rapussa asuvat 72-vuotias Otto, nuori Elias sekä uusi arvoituksellinen asukas, Elisabeth. Elisabeth on muuttanut asuntoonsa, eikä ole sen jälkeen poistunut sieltä. Kaikki muuttolaatikot on purkamatta, huonekalujakaan ei juuri ole. Elisabeth on ahdistunut ja enimmäkseen vain nukkuu. Mitä Elisabethille on tapahtunut, mikä on ajanut hänet tilanteeseen?

Tapahtumia puretaan yhden kevään ja kesän ajan, kolmikko ystävystyy ja Elisabethinkin asiat näyttävät selkiytyvän. Olsson kirjoittaa henkilöidensä pään sisältä, kuvaa heidän mielensä liikkeitä, pelkoja ja toiveita. He miettivät aikaisempaa elämäänsä ja tekemiään valintoja. Ihmisten välisiä suhteita ja ystävyyden kehittymistä kuvataan lämpimästi. Tumma pohjavire säilyy kerronnassa loppuun saakka ja jatkosta annetaan pahaenteisiä vihjeitä niitä kuitenkaan avaamatta.

Mitä Olsson haluaa kirjallaan sanoa? Ihminen on salaperäinen ja saavuttamaton, jota läheisinkään ystävä ei kokonaan voi koskaan ymmärtää, jota ei ystävyydelläkään voi pelastaa? Kirjan loppuratkaisusta jäi miettivä ja osin lohdutonkin olo. Toista ihmistä on helppo haavoittaa parantumattomasti. Läheisen ihmisen yllättäen menettäneet miettivät varmaan pitkään, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin.