Simon Lelicin jännitysromaaneihin kuuluva teos ei ole perinteinen dekkari, jos dekkari ollenkaan. Katkeamispistettä voisi kuvata psykologiseksi tai sosiologiseksi rikosromaaniksi.
Lontoolainen rikoskomisario Lucia May selvittää koulusurmaa, jonka tekijä on koulun historianopettaja. Miten ampumavälikohtaukseen liittyy muutama päivä aiemmin tapahtunut pahoinpitely, jossa yksi koulun oppilaista on uhrina ja tekijöinä todennäköisesti ryhmä muita nuoria?
Romaani kuvaa miten Lucia May selvittää tapauksen käänteitä, mutta erityistä on se, miten kirjan eri luvuissa kuullaan silminnäkijöiden ja muiden asiaan liittyvien henkilöiden kuvauksia tapahtumista ja ihmisistä.
Kuvaukset ovat omaäänisiä ja vaihtelevia, kokonaisuus hajanainen kuten tosielämäkin. Sen lisäksi, että kirjan rakenne ei ole helpoimmasta päästä, aihe on itsessäänkin raskas.
Katkeamispiste kertoo aikamme ihmisistä ja ilmiöistä: fyysisestä ja henkisestä väkivallasta ja vallankäytöstä, jota ilmenee erilaisissa ihmisryhmissä (ei siis ainoastaan kouluissa!). Se kertoo todellisista ja tärkeistä asioista.
Katkeamispisteen lukeminen meni minulla ajoittain kahlaamiseksi ja toivoin, että kirja loppuisi jo. Mutta joka tapauksessa luin sen loppuun asti - tarina piti kyllä otteessaan ja aihe jäi mieleen vahvasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti