Kesän helteitä odotellessa voi lukea tapahtumaketjusta, johon irlantilainen perhe ajautuu vuoden 1976 heinäkuisessa, helteisessä Lontoossa. Perheen isä lähtee ostamaan sanomalehteä eikä palaakaan takaisin. Perheen 3 aikuista lasta palaavat kotiin selvittämään, mitä on tapahtunut. Samalla kerrotaan kunkin perheenjäsenen elämäntilanteesta ja siihen johtaneista tapahtumista. Jokaisen kohdalla palataan lapsuuteen sekä kuvataan perheen sisäisiä suhteita ja käyttäytymismalleja.
Tapahtumat kattavat vain 4 heinäkuista päivää, mutta noiden päivien aikana lukijalle selviää päähenkilöiden elämästä monenlaisia, selvittämättömiäkin asioita. Perheen äidillä on myös iso salaisuus, jota hän ei ole koskaan uskaltanut kertoa kenellekään ja yrittänyt piilottaa asian itseltäänkin. Kirjassa kuvataan kiinnostavasti lapsen elämää, esimerkiksi pienen Aoifen käyttäytymishäiriöitä ja oppimisvaikeuksia, joiden kanssa hän opettelee elämään myös aikuisena.
Kirjaan tarttuessani luulin saavani makean välipalan, mutta kyllä tarina olikin ihan kunnon runsastäytteinen kerrosvoileipä, joka piti ahmia nopeasti, mutta nautiskellen loppuun!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti