Ilmestyessään runsaasti julkisuutta saanut ja kohuakin nostattanut Punainen mekko on kuvaus nuoren Nooran elämästä prostituoituna. Noora on muuttanut koulun päätyttyä kotoa kaupunkiin, opiskelupaikkaa hänellä ei ole eikä töitä tunnu löytyvän. Kun Noora viimein saa siivoustöitä, tuntuu työnteko aikaisine aamuvuoroineen aivan liian raskaalta. Tätytyyhän rahaa voida helpomminkin ansaita!
Noora päätyy kokeilemaan strippaamista ja sitä kautta hän keksii vielä tuottoisamman tavan ansaita rahaa: prostituutio. Keikkojen sopiminen, asiakkaiden tapaaminen ja ilmoitusten laatiminen täyttävät Nooran päivät ja rahaa tuntuu tulevan helposti. Pikku hiljaa Noora kuitenkin eristäytyy yhä enemmän entisestä normaalista elämästään ja muista ihmisistä. Hän halveksii itseään, inhoaa asiakkaitaan, mutta ei silti osaa lopettaa. Vuokrarahat on jostain saatava ja työ tuntuu olevan ainoa elämänsisältö.
Kirja on kirjoitettu lakonisesti, toteavasti, turhia maalailematta. Toinen toisensa kaltaisena toistuvat asiakkaiden kohtaamiset puuduttavat pian. Yksitoikkoisuus kuvaa hyvin Nooran kokemuksia, mutta lukijan kannalta kokonaisuus on mielenkiinnoton. Parhaiten Tiilikka onnistuu mielestäni Nooran ajatusmaailman ja muutoksen kuvaamisessa. Ihminen on kokonaisuus, eikä ruumistaan voi myydä ilman että se vaikuttaa myös mieleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kirja kuvaa melko realistisesti itseään myyvän naisen arkea. Ahdistuminen, heikkous sekä fyysinen ja henkinen pahoinvointi tulevat voimakkaasti esiin. Kokonaisuutena kirja kuitenkin jää hieman laimeaksi, ja etenkin kirjan lopussa olisi voitu kertoa tapahtumista vieläkin painokkaammin.
Lähetä kommentti