keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Teuvo Nisonius: Axel Tulikiven traagillinen kohtalo

Kirjan takakannessa kerrotaan, että Tammen arkistosta löytyi v. 1983 käsikirjoitus, jota oli tarjottu kustantajalle julkaistavaksi vuonna 1930. Käsikirjoituksen tekijä Teuvo Nisonius oli kuitenkin 1980-luvulla kieltänyt käsikirjoituksen julkaisemisen, mutta vuonna 2011 julkaisukielto päättyi. Pian tarinaa kirjan kirjoittajasta alettiin epäillä ja kirjan todelliseksi kirjoittajaksi paljastui toimittaja Teppo Sillantaus. Vaikkei kirja autenttinen 1920-luvun kuvaus olekaan, on se silti mielenkiintoinen ajan kuva.


Kirjan päähenkilö Teuvo Nisonius on nuori vastavalmistunut maisteri. Hän päätyy mukaan tekemään Suomen ensimmäistä äänielokuvaa ja tutustuu samalla maan elokuvateollisuuden suureen nimeen Axel Tulikiveen. Elokuvapestin lisäksi Nisonius on kiinnostunut Sigmund Freudin psykoanalyysista. Häntä hämmentää Freudin ajatus myös naisesta seksuaalisena olentona. Nisonius yrittääkin käyttää psykoanalyytikon taitojaan nuorten neitojen houkutteluun. Hän päätyy terapoimaan myös kovia kokenutta lasta.

Varsinkin elokuvamaailman kuvaus oli kirjassa mielenkiintoista ja kaiken kaikkiaan se oli mainio ajankuva. Aivan Mika Waltarin nuoruuskuvausten tasolle ei sittenkään ylletä.

Ei kommentteja: