Omaelämäkerrallisessa kirjassaan Marion Brasch kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan DDR:ssä. Marionin isä on tärkeässä asemassa kommunistisessa puolueessa. Korkeaa moraalia edustava isä on puolueelleen lojaalimpi kuin perheelleen. Marion ja hänen 3 veljeään elävät rakkaudetonta elämää, heidän äitinsäkin kuolee jo suhteellisen nuorena syöpään. Kun veljet lähtevät kotoa, Marion perheen nuorimpana jää vielä joksikin aikaa isänsä luokse. Vanhin veli loikkaa länteen, keskimmäinen veli tekee itsemurhan ja nuorin veli yrittää tappaa itsensä viinalla. Näin kirjassakin veljiä kutsutaan, ei nimillä.
Kirjasta saa hyvän kuvan siitä, millaista nuoren ihmisen oli elää lopun aikoja Itä-Saksassa, jossa eläminen oli niukkaa ja säänneltyä. Tiukka, tarkasti sääntöjä ja puolueen ohjeita noudattava isä teki kaikesta vielä vaikeampaa. Vähitellen olot kuitenkin vapautuivat ja nuoret keksivät itsekin erilaisia keinoja tehdä haluamiaan asioita: musiikkia, runoja, taidetta, näytelmiä.
Päähenkilö oli isänsä aseman lisäksi muutoinkin poikkeuksellisessa asemassa ikätovereihinsa nähden: Hänen äitinsä oli ollut englantilainen ja hän pääsi länteen, Lontooseen tapaamaan isoisäänsä. Muurin murruttua ja kaiken alkaessa muuttua, päähenkilö katselee jopa kaihoisasti taaksepäin.
Kirjassa ärsyttivät tahattomat painovirheet: tekstiin oli pujahtanut sanoja, jotka muistuttivat kirjoitusasultaan sitä sanaa, jota lauseeseen oli haettu. Joihinkin lauseisiin oli jäänyt saksankielinen sanajärjestys. Lisäksi käytettiin outoja uudissanoja, kuten rebelli tai arokantti. Muuten kirja oli sujuvasti kirjoitettu. Hieman surumielinen ja nostalginen vire ympäröi päähenkilöä ja hänen perhettään, samoin mennyttä Itä-Saksaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti