Kangasajuruoho on luonnonvaraisena kasvava, timjamin sukuinen varpukasvi. Ajuruohon tuoksu on mieleenpainuva ja säilyy pitkään, kuten Kähkösen kirjan muistorasiassa. Ajuruohoa on kutsuttu myös muistoruohoksi, kun se saattaa palauttaa vuosien takaiset tapahtumat mieleen tuoksullaan.
Muistoruoho on Kuopio-sarjan itsenäinen jatko. Edellinen osa, Tankkien kesä, ilmestyi jo vuonna 2016. Joitakin Muistoruohon kertojaääniä piti muistella; keitä olivatkaan Ida ja Siiri? Toki kirjassa ovat kertojina Anna Tuomi ja Annan tyttärentytär Hilla, sekä Annan ystävätär Helvi. Lassi on kuollut ja Annan täytyy opetella elämään yksin. Elämä on muutenkin muuttunut ja helpottunut, kun Anna ja Lassi olivat jo aiemmin muuttaneet kerrostaloon.
Nimensä mukaisesti kirjassa muistellaan aika paljon menneitä tapahtumia, palataan sotavuosiin ja sitä edeltäviin tapahtumiin, mutta viitataan myös Vietnamin sotaan ja kiinnitetään sillä kirja tapahtumahetkeen. Kähkösen tekstiä lukee edelleen mielellään, mutta jotenkin kirjassa on jo lopetuksen makua - eiköhän Kuopio-sarjan henkilöille nyt sanota jo hyvästit.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti