Olli Jalonen: Poikakirja

Olli Jalosen Poikakirja on onnistunut kuvaus 1960-luvun koulupojan maailmasta ja maailmankuvasta. Ollin elämässä tapahtuu muutos, kun kouluun tulee uusi opettaja, sotaveteraani, joka opettaa koulupoikia sotilaalliseen kuriin. Opettajan mielestä Suomi ja suomen kieli ovat ylivertaisia muihin verrattuna, edes vieraskielisiä kielioppitermejä ei käytetä, kun kerran omatkin vastineet on olemassa. Opettajan opetustyyli on hyvin ankara ja sekä fyysistä että henkistä heikkoutta hän paheksuu suuresti.

Koulupoikien elinpiiri on laaja: he viettävät vapaa-aikansa lähinnä ulkona luontoa tutkien, toistensa kanssa tapellen, uiden ja omatekoisia pommeja räjäytellen. Keskinäinen kilpailu on kiivasta ja näkyy esimerkiksi eri kaupunginosien lasten välisinä ”sotina”. Myös koulussa esiintyy kiusaamista, niin henkistä kuin fyysistäkin.

Kotona Ollilla on neljä siskoa: kolme suurempaa, jo murrosikään joutuneita, joilla on omat murheensa ja puheenaiheensa, sekä nuorempi sisar Pieni, joka on autistinen, omassa maailmassaan viihtyvä lapsi. Sisarusten elämää ja etenkin vanhempien heitä koskevia keskusteluja seuratessaan, Olli oppii paljon uutta. Ylipäänsä Olli on nopea oppimaan ja tekemään johtopäätöksiä aikuisten maailmasta hänen omaan koulupojan maailmaansa suodattuvista asioista. Toki Olli oppii paljon myös Pikkujättiläistä lukemalla ja erilaisia listoja ulkoa opettelemalla.

Varmasti varsinkin 1960-luvun lapsille kirja on täynnä nostalgiaa ja muistoja, mutta se oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka omakohtaiset kokemukset tuosta ajasta puuttuvat. Jalosen kirjoitustyyli on kaunista ja hän tavoittaa hienosti Ollin ajatusmaailman ja kasvun lapsesta kohti teini-ikäistä.