Seuraelämän säännöt on ihastuttava kirja 1930-luvun lopun New Yorkista! Nimensä kirja on saanut Yhdysvaltain ensimmäisen presidentin George Washingtonin nuorena kirjoittamasta 110 kohdan säännöstöstä, jonka avulla seuraelämässä pitäisi pärjätä.
Kirjassa seurataan nuorten aikuisten elämää suurkaupungissa. Päähenkilönä on nuori konttoristi Katey ja hänen kämppäkaverinsa Eve, jotka viettävät iloista elämää New Yorkin seurapiireissä. He lainailevat sujuvasti toistensa vaatteita, tilanteen vaatiessa huijaavat itsensä ilmaiseksi elokuviin ja käyttävät sumeilematta hyväkseen herrasmiesten tarjoamat drinkit ja savukkeet.
Vuoden 1937 viimeisenä päivänä uuden vuoden juhlinnan tuoksinassa heidän seuraansa sattuu istumaan kohtelias nuorimies, Tinker Grey. Kolmikosta tulee tiivis kollektiivi aina siihen asti, kunnes auto-onnettomuus muuttaa äkkiä vallinneen tasapainon.
Kirjan kuluessa koetaan monenlaisia suhdekiemuroita, kohdataan ihmisten kaksinaamaisuus ja todetaan, että ihmisen ulkokuori voi pettää. Puitteet kirjalle ovat upeat, kun 1930-luvun New Yorkissa ajellaan hienoilla autoilla pilvenpiirtäjien välissä, käydään laukkakilpailuissa ja illastetaan hulppeissa ravintoloissa. Vastapainona nähdään, kuinka kurjissa oloissa työläiset, monet taiteilijat ja maahanmuuttajat elävät, ja kuinka he ponnistelevat noustakseen ylöspäin sosiaalisessa hierarkiassa. Muuttuvan maailman merkkinä luokkien erot ovat kuitenkin jo murenemassa, jazz-klubeilla pukumiehet ja köyhälistö juhlivat rinta rinnan ja naisten ja miestenkin välinen tasa-arvo tekee pikkuhiljaa tuloaan.
Seuraelämän säännöt on kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä ja sujuvasti kirjoitettu romaani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti