Viehättävä pieni kirja 1960-luvun Chilen köyhästä kaivoskaupungista! María Margarita on köyhän perheen kuopus. Perheeseen kuuluvat neljä veljeä sekä itse tehdyssä pyörätuolissa istuva invalidi-isä. Perheensä jättänyt äiti on muuttanut paikkakunnalta kaupunkiin.
Perheen toimeentulo on niin niukkaa, että koko joukko pääsee harvoin lähtemään elokuviin. Niinpä perheenjäsenistä se, joka on käynyt elokuvan katsomassa, kertoo kotiin palattuaan elokuvan juonen muille. Paras kertoja on María Margarita. Hänen tarinansa ovat yksityiskohtaisia, hän laulaa ja tanssii tarvittaessa, hän todella tuo elokuvan eläväksi. María Margarita on elokuvankertojana niin hyvä, että hänen esityksiään kokoontuvat pian katsomaan oman perheen lisäksi muutkin kyläläiset. Ja hekin ovat ihastuneita.
María Margaritan (tai Hada Delcinen, kuten hänen taiteilijanimensä kuuluu) innostus elokuviin tarttuu myös lukijaan. Nuoren tytön elämä ei todellakaan ole helppoa, mutta elokuvien avulla hän pääsee irtautumaan ankeasta arkielämästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Olipa todella viehättävä tarina!
Olen asunut jonkin aikaa latinalaisessa amerikassa ja tutustunut ihmisiin, jotka elävät juurikin aaltopeltihökkelissä tai huonomminkin.
Siellä kohtasin myös ihania, vieraanvaraisia ja sydämellisiä ihmisiä.
Minusta kirjassa Elokuvankertoja on samanlainen elämänasenne. ELETÄÄN sillä mitä on, ei vain selviydytä. (Saakohan kukaan ajatuksestani kiinni?)
Vaikka päähenkilön kohtalo on kova, kirja sai ainakin minut hymyilemään. Tervetullut muistutus (ongelmien) mittasuhteista!
Lähetä kommentti