John Irvingin uusin on pamfletti sukupuolisen suvaitsevaisuuden puolesta Yhdysvalloissa ja muuallakin. Irving esittelee erilaisia seksuaalisuuden ilmenemismuotoja romaaninsa henkilöiden avulla. Kirjan tapahtumat alkavat toisen maailmansodan jälkeen. Aikojen ja asenteiden muuttuminen sekä aidsin tulo käydään kirjassa läpi tähän päivään saakka.
Kirjan päähenkilö Billy Abbott on biseksuaali, hänen isänsä homo, isoisänsä pukeutuu vaimonsa vaatteisiin, tädin tytär on lesbo, poikakoulusta löytyy homoja, kirjastonhoitaja on transsukupuolinen jne. Irving kuvaa henkilöitään tapansa mukaan lämmöllä ja ymmärtäen. Billyn perheessä miehet ovat viisaita ja ymmärtäväisiä, naiset taas kammoksuvat kaikkea erilaisuutta. Poikakoulun lääkärin vastaanotolle joutuu, jos jotain poikkeavaa epäillään pojan seksuaalisessa suuntautumisessa. Billyä auttaa puheopettaja, josta tulee Billyn terapeutti kaikissa muissakin asioissa.
Kirja ei olisi aito Irving, jos mukana ei olisi painia. Poikakoulussa on tietysti oma painijoukkue, joka kilpailee. Tietty painiote liittyy kirjan juoneen ja sen merkitys paljastuu vasta viime metreillä. Tyylilleen uskollisena Irving antaa vihjeitä tulevista tapahtumista. Kirja oli mielestäni kuitenkin liian pitkä, jopa kirjailija tuntui olevan samaa mieltä varmistaessaan kirjan loppupuolella suluissa olevilla tarkennuksilla, että lukija muisti vielä mitä aiemmin oli tapahtunut.
Koulun näytelmäkerhon harjoitukset ja esitykset ovat kirjassa tärkeässä roolissa. Vaikka kirja on tyyliltään tuttua Irvingiä, se ei kuitenkaan noussut suosikikseni. Aihe on kuitenkin tärkeä ja kirjan motto kerrotaankin kirjastonhoitaja Frostin suulla: ”Poikakulta, älä lyö minuun leimaa – älä luokittele minua ennen kuin opit tuntemaan minut!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti