Minna Mikkosen esikoisromaani on kiehtova tarina pikkupojan maailmasta ja perheestä, jossa on tapahtunut ikäviä asioita. Veini on kouluikää lähestyvä poika, joka välillä kuvittelee olevansa pieni kalanpoikanen. Kalanpoikanen ei ymmärrä ihmisten kieltä eikä kieltoja, joten kala saa uiskennella miten haluaa. Veinin tärkeä isosisko Meri on kadonnut oudolla tavalla. Merillä oli salaisuuksia, joita Veini joskus sai selville vahingossa. Myös Veinillä on salaisuuksia, joita hän kirjoittaa muistivihkoonsa.
Minna Mikkonen loihtii Veinin kautta hiukan ahdistavan, mutta kuitenkin kauniin kuvan pikkulapsen maailmasta. Äiti on melkein aina surullinen, isä yrittää jaksaa parhaansa mukaan. Isosisko luotsaa Veiniä eteenpäin ja opettaa tärkeitä asioita maailmasta. Isosiskon kaverit ovat tärkeitä pikkuvanhalle Veinillekin.
Perheen tarina avautuu hitaasti kirjan myötä. Jotakin suurta ja surullista perheelle on tapahtunut, mutta mitä? Ehdottomasti tutustumisen arvoinen uusi kirjailija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti