Vaihtaessaan kerrostaloyksiönsä omakotitaloon hän sai alkumakua siitä, millaista on asua kaupungin ja palveluiden ulkopuolella. Hytistessään kylmässä suihkussa käytettyään kaiken lämpimän veden Davis oppi, ettei pitkä kuuma suihku ole itsestäänselvyys ja että sähkölasku voi karmia selkäpiitä, jos säätää lämpöpatterit tammikuussa täysille. Havahtuminen oman elämäntyylin mahdottomuuteen vei hänet lopulta vanhaan mökkiin sukutilalle, keskelle ei mitään. Paikkaan, jossa kiire, melu, pakokaasut ja vaatimukset tuntuvat kaukaisilta.
Kirjaa lukiessa iski välttämätön oman elämäntyylin tarkastelu. Ja hyvällä tavalla kateus – miten rohkea nainen tuo Davis! Hän haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan kirjallaan ja sen hän tekee. Ketä varten töissä käydään? Riittääkö työstä maksettu palkka kattamaan edes työn aiheuttamia kuluja? Kuinka paljon itseään voi mitata työn kautta tai pitäisikö mitata lopulta ollenkaan? Voiko ihminen ajatella ensisijaisesti itseään ja tehdä itsensä onnelliseksi, vaikka se vaatisi vaikeita ratkaisuja? Davisin sanoin: elämä on lyhyt, eikä se ala vasta eläkkeellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti